Uuden Salon muodostaminen synnytti tarpeen huolehtia Perniön paikalliskulttuurin jatkuvuudesta.
Kymmenen yksityishenkilöä ja Perniön Kotiseutuyhdistys ry perustivat syksyllä 2008 tätä varten Perniökulttuuri-säätiön.

Lue lisää

 

Vuosi 2020 on lähestymässä loppuaan. Tämä vuosi on ollut kaikille  poikkeuksellinen koronavirusepidemian  ja karanteenien vuoksi.

Lainamakasiini oli suljettuna kesän ajan eikä perinteistä taidenäyttelyä pystytty järjestämään. Ei ollut Laurin Markkinoita eikä monia muitakaan tuttuja kesätapahtumia. Ei täällä Perniössä eikä muuallakaan.

Tilanne jatkuu edelleen. Perniökulttuuri-säätiö pitää välivuoden Loppiaiskonsertin  järjestämisestä. Säätiö ei siis järjestä konserttia Loppiaisena  vuonna 2021, mutta suunnittelee kovasti kuitenkin jo seuraavaa vuotta 2022.

Heti kun pandemia on rauhoittunut ja ihmisiä voidaan taas turvallisesti kutsua koolle suuremmin joukoin, on odotettavissa myös kaksi dokumenttiesitysten ensi-iltaa. Perniökulttuuri-säätiö on avustanut Kari Hannusen dokumenttia ”Perniö vuonna 2020” ja Eveliina Pasasen ”Winha-moottorikelkka” -dokumenttia, jotka koronasta huolimatta ovat edenneet ja valmistumassa katsottaviksi ensi vuoden puolella.

Toivotamme kaikille rauhaisaa joulunodotusaikaa ja hyvää joulua!

Ruukinpatruunasta kirjailijaksi?

Hyvin erikoinen yhdistelmä –raakaa rautaa ja kaunokirjallisuutta samassa ”paketissa”. Näin kuitenkin oli Perniössä 1800-luvulla.

Italialaislähtöinen Pinellon suku ilmestyy aikakirjoihin jo 1150-luvulla -samoihin aikoihin, kun täällä Pohjolassa tehtiin ristiretkiä ”itäiseen maahan”. Suvun juurissa oli ruhtinaita, sekä senaatin ja armeijan korkeita upseereita.

Lue koko teksti >>